Noin puolet Haaga-Helian uusista opiskelijoista valittiin todistusten perusteella

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opiskelijavalinnassa hieman yli puolet uusista opiskelijoista valitaan todistusten perusteella. Loput opiskelijapaikoista täytetään valintakokeiden perusteella. Hakijat saavat tietoa todistusvalintojen tuloksista ja valintojen etenemisestä henkilökohtaisesti Oma Opintopolku -palveluun.

Opiskelijaksi Haaga-Heliaan
Uutinen

Body

Haaga-Helia ammattikorkeakouluun ylioppilastodistusten tai muiden aikaisempien opintojen perusteella pääsee tänä vuonna hieman yli puolet eli yhteensä 51,1 prosenttia uusista opiskelijoista. Todistusvalintojen perusteella valituille on ilmoitettu heidän saamastaan opiskelupaikasta 30. toukokuuta mennessä.

Eniten todistusvalinnat vaikuttivat Helsingissä järjestettävään liiketalouden tradenomin koulutukseen, johon todistusten kautta valittiin yhteensä 60 prosenttia opiskelijoista. Vähiten vaikutusta todistuksilla oli journalismin koulutusohjelman valintoihin, johon aikaisempien todistusten kautta valittiin vain 11 prosenttia opiskelijoista.

Todistusvalinnan lisäksi Haaga-Heliaan valitaan opiskelijoita myös valintakokeiden sekä avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritettujen opintojen perusteella.

Kevään toisessa yhteishaussa Haaga-Heliaan haki yhteensä reilut 9 900 hakijaa, joista valitaan 1 572 opiskelijaa syksyllä alkaviin AMK- ja YAMK-koulutuksiin. Valintojen etenemistä voi seurata Omassa Opintopolussa. Kevään toisen yhteishaun lopulliset tulokset julkaistaan 8. heinäkuuta 2022 mennessä.

Varasijalta voi kuitenkin tulla valituksi aina 2. elokuuta 2022 klo 15.00 saakka.

Kesällä on mahdollista aloittaa avoimen ammattikorkeakoulun opinnot, joita suorittamalla voi hakea Haaga-Heliaan tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän kautta ilman pääsykoetta vuoden 2023 keväällä tai esimerkiksi hyväksilukuja tulevana lukuvuotena. Lisää tietoa avoimesta ammattikorkeakoulusta ja väylästä löydät alla olevien linkkien kautta:

Kevään yhteishakujen päivämäärät

  • Todistusvalintojen osalta tulokset on ilmoitettu hakijoille viimeistään 30.5.2022. 
  • Kevään 1. yhteishaun tulokset on julkaistu viimeistään 3.6.2022
  • Kevään 2. yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 8.7.2022
  • Varasijalta voi tulla valituksi 2.8.2022 klo 15 saakka.
Ota yhteyttä
Anne
Kemppainen
suunnittelija
+358 294471179
anne.kemppainen@haaga-helia.fi